The Porvoo Churches


	Introduction \| Common Statement \| Links \| Prayer Diary \| Contacts \| Porvoo in the past 4 years \| Interchange \| Young Porvoo \| Events \| Resources \| Archive \| Home \|

PORVOON YHTEINEN JULKILAUSUMA

4 - PIISPUUS KIRKON APOSTOLISUUDEN PALVELIJANA

34	Piispanvirka ja sen suhde suksessioon on ollut pitkään ongelmallinen. Uskonpuhdistuksen aikaan kaikki kirkkomme vihkivät piispoja (joskus käytettiin termiä superintendentti piispan synonyyminä) olemassaoleville katolisen kirkon istuimille. Näin ne osoittivat haluavansa, että yhden, pyhän, katolisen ja apostolisen kirkon elämä ja virka jatkuisivat edelleen. Joillakin alueilla piispanvihkimysten historiallinen suksessio säilyi piispojen toimittaessa vihkimisen, kun taas toisaalla joissakin tapauksissa piispan tai superintendentin vihkijänä oli pappi, minkä uskottiin seuraavan alkukirkon esikuvaa. Eräs seuraus tästä oli, että kirkkojemme virat eivät enää olleet yhtä, mikä taas oli este yhteiselle todistukselle, palvelulle ja työlle. Piispallisten vihkimysten ketjun katkettua on näissä kirkoissa kuitenkin aina pyritty varmistamaan kirkon apostolinen jatkuvuus ja haluttu elää kirkkona, joka on evankeliumin kirkko ja jota palvelee piispallinen kaitsennan virka. Näiden kirkkojen myöhempi perinne osoittaa, että ne ovat uskollisia kirkon apostolisuudelle. Viimeisten sadan vuoden aikana kaikki meidän kirkkomme ovat tunteneet kasvavaa tarvetta voittaa tämä vaikeus ja antaa yhteinen ilmaus siitä, että ne ovat jatkuvasti osallisia yhden, pyhän, katolisen ja apostolisen kirkon elämään.
35	Tämän ongelman vuoksi me haluamme nyt tässä esitellä laajemmin käsitystämme koko kirkon apostolisuudesta ja siihen sisältyvistä apostolisesta virasta, piispanviran suksessiosta ja historiallisesta suksessiosta merkkinä. Kaikki ne liittyvät toisiinsa.
A	Koko kirkon apostolisuus
36	'Uskontunnustuksessa kirkko tunnustaa olevansa apostolinen. Kirkko elää katkeamattomassa perinnössä, joka on lähtöisin apostoleista ja heidän julistuksestaan. Sama Herra, joka lähetti apostolit, on jatkuvasti läsnä kirkossa. Henki varjelee kirkkoa apostolisessa traditiossa siihen asti, kunnes historia saa täyttymyksensä Jumalan valtakunnassa. Apostolinen traditio kirkossa merkitsee apostolien kirkon pysyvien tunnusmerkkien säilymistä: todistusta apostolisesta uskosta, evankeliumin julistusta ja tuoretta tulkintaa, kasteen ja ehtoollisen toimittamista, kirkon viran velvollisuuksien siirtämistä uusille ihmisille, yhteyttä rukouksessa, rakkaudessa, ilossa ja kärsimyksessä, sairaiden ja puutteessa olevien palvelemista, yhteyttä paikallisten kirkkojen kesken ja niiden lahjojen jakamista, jotka Herra on kullekin antanut'.
37	Kirkolla on tänään, kuten oli apostoleillakin, vastuu julistaa evankeliumia kaikille kansoille, koska hyvä uutinen Jeesuksesta Kristuksesta ilmoittaa Jumalan iankaikkisen suunnitelman sovittaa kaiken Pojassaan. Kirkko on kutsuttu olemaan uskollinen ohjeelliselle apostoliselle todistukselle Herransa elämästä, kuolemasta, ylösnousemuksesta ja korottamisesta. Kirkko saa tehtävänsä ja voiman täyttää tehtäväänsä lahjana ylösnousseelta Kristukselta. Tällä tavalla kirkko on apostolinen kokonaisuutena. 'Apostolisuus merkitsee, että Jeesus on lähettänyt kirkon olemaan maailmaa varten, ottamaan osaa hänen tehtäväänsä, joka on myös Jeesuksen lähettäjän tehtävä, olemaan osallinen Isän ja Pojan työhön Pyhän Hengen voimassa'.
38	Jumala Pyhä Henki vuodattaa lahjansa koko kirkon päälle (Ef. 4:11–13, 1 Kor. 12:4–11), ja kutsuu miehiä ja naisia, sekä maallikoita että virkaan vihittyjä, antamaan oman osuutensa yhteisön rakentamiseen. Täten koko kirkko ja sen jokainen jäsen on osallinen ja antaa oman panoksensa evankeliumin levittämiseen ilmentämällä ja toteuttamalla uskollisesti apostolien kirkon pysyviä tuntomerkkejä tiettynä aikana ja tietyssä paikassa. Sen todistukselle eivät ole olennaisia vain sanat, vaan jäsenten rakkaus toisiaan kohtaan ja kuinka se palvelee puutteenalaisia. Olennaisia ovat myös sen taloudellisten ja muiden voimavarojen käyttö, sen elämän oikeudenmukaisuus ja vaikuttavuus sekä kurinalaisuus, sen vallanjako ja vallankäyttö, sekä kuinka seurakunnat viettävät jumalanpalvelusta. Kaikki nämä ovat viestejä, joiden tulee keskittää huomio Kristukseen, todelliseen Jumalan Sanaan, ja niiden on noustava elämästä Pyhässä Hengessä.
39	Siksi apostolisen suksession ensisijainen ilmentymä on apostolinen traditio, joka sisältyy kirkkoon kokonaisuutena. Suksessio osoittaa, että Kristuksen oma tehtävä, johon kirkko osallistuu, pysyy ja sen vuoksi se siirtyy eteenpäin.
40	Koko kirkon apostolisuuden sisällä on viran apostolinen suksessio, joka palvelee ja ilmentää kirkon jatkuvuutta Kristuksessa ja sen uskollisuutta Kristuksen sanoille ja teoille, jotka apostolit ovat meille välittäneet. Vihityllä viralla on erityinen vastuu todistaa tästä perinnöstä ja julistaa sitä uudestaan Kristuksen valtuuttamana jokaiselle sukupolvelle.
B	Apostolinen virka
41	Kirkon rakentamiseksi Jumala on antanut apostolisen viran, jonka meidän Herramme on perustanut ja välittänyt meille apostolien kautta. Vihityn viran tärkein tehtävä on koota ja rakentaa Kristuksen ruumista julistamalla ja opettamalla Jumalan sanaa, jakamalla sakramentteja ja ohjaamalla yhteisön elämää jumalanpalveluksessa, lähetystehtävässä ja diakoniassa. Henkilön erottaminen koko elämän kestävään vihittyyn virkaan rukouksella, Pyhän Hengen avuksihuutamisella ja kätten päällepanemisella muistuttaa kirkkoa siitä, että se saa tehtävänsä itseltään Kristukselta, ja ilmaisee, että kirkko haluaa vakaasti ja kiitollisesti elää uskollisena tälle tehtävälle ja lahjalle. Yhden viran erilaiset tehtävät tulevat esiin sen rakenteessa. Piispojen, pappien ja diakonien kolmisäikeisestä virasta tuli ordinoidun viran yleinen malli alkukirkossa. Myöhemmin se koki tuntuvia muutoksia, kun sitä toteutettiin käytännössä, ja se kehittyy vielä tänäänkin.
42	Jumalan lahjojen moninaisuus tarvitsee yhteensovittamista siten, että se rikastuttaa koko kirkkoa ja sen ykseyttä. Tämä moninaisuus ja palvelutehtävien runsaus vaatii yhteensovittajan virkaa. Tämä on kaitsennan virka, episkope. Se on koko yhteisön elämästä huolehtimista, pappien pastoraalista hoitoa ja todellista Kristuksen lauman ruokkimista niin kuin Kristus on käskenyt, yhteydessä muitten seutujen kristittyjen kanssa. Episkope (kaitsenta) on tarpeen koko kirkolle ja sen uskollinen harjoittaminen evankeliumin valossa on olennaisen tärkeää sen elämälle.
43	Kirkon ja sen tehtävän kaitsenta on piispan erityinen velvollisuus. Piispan viran tehtävänä on palvelu ja yhteyden ylläpitäminen uskovien yhteisön sisällä ja koko yhteisön kanssa maailmaan päin. Piispat saarnaavat sanaa, toimittavat sakramentteja ja harjoittavat kirkkokuria. Siten he ovat kaitsennan, jatkuvuuden ja ykseyden viran edustajia kirkossa. Heillä on pastoraalinen vastuu alueesta, johon heidät on kutsuttu. He palvelevat kirkon opetuksen, jumalanpalveluksen ja sakramenttielämän apostolisuutta, katolisuutta ja ykseyttä. Heidän vastuullaan on johtajuus kirkon toteuttaessa lähetystehtäväänsä. Mitään näistä tehtävistä ei pitäisi hoitaa erillään koko kirkosta.
44	Kaitsennan virkaa hoidetaan henkilökohtaisesti, kollegiaalisesti ja yhteisöllisesti. Se on henkilökohtaista, koska Kristuksen läsnäolon merkkinä kansansa keskuudessa voi parhaiten olla henkilö, joka on vihitty julistamaan evankeliumia ja kutsumaan yhteisöä palvelemaan Herraa elämän ja todistuksen ykseydessä. Se on kollegiaalista, ensiksi koska piispa kokoaa virkaan vihityt hoitamaan yhdessä viran tehtäviä ja edustamaan yhteisöä sen asioissa; toiseksi koska piispojen kollegiaalisuuden kautta paikallinen kristittyjen yhteisö on yhteydessä laajempaan kirkkoon ja universaalikirkko tähän yhteisöön. Se on yhteisöllistä, koska vihityn viran hoitamisen juuret ovat yhteisön elämässä ja se tarvitsee yhteisön aktiivista osallistumista Jumalan tahdon ja Hengen johdatuksen löytämiseen. Useimmissa kirkoissamme tämä tapahtuu nykyisin synodaalisesti eli kirkolliskokouksen muodossa. Piispat, yhdessä muiden viranhaltijoiden ja koko yhteisön kanssa ovat vastuussa siitä, että viran valtuutus välittyy kirkossa eteenpäin järjestyneessä muodossa.
45	Kaitsennan persoonallinen, kollegiaalinen ja yhteisöllinen ulottuvuus saavat ilmaisunsa kirkon elämän paikallisella, alueellisella ja universaalilla tasolla.
C	Piispanvirka apostolisen suksession palvelijana
46	Kirkon uskollisuuden syvin perusta apostolisen perinteen vaalinnassa on Herran lupaus ja Pyhän Hengen läsnäolo, joka vaikuttaa koko kirkossa. Kaitsennan viran jatkuvuus on ymmärrettävä koko kirkon apostolisen elämän ja tehtävän yhteydessä. Piispanviran apostolinen suksessio on näkyvä ja persoonallinen keino kiinnittää huomio koko kirkon apostolisuuteen.
47	Apostolisen suksession jatkuvuus ilmaistaan piispan ordinaatiossa eli vihkimisessä. Tässä toimituksessa Jumalan kansa kerääntyy vahvistamaan valinnan ja rukoilemaan vihittävän puolesta. Kun vihkivä piispa panee muiden edustajien kanssa rukouksessa kädet vihittävän päälle, koko kirkko huutaa avukseen Jumalaa luottaen hänen lupaukseensa antaa Pyhä Henkensä liitossaan olevalle kansalle (Jes. 11:1–3; vrt. Veni Creator Spiritus). Raamatullinen kätten päällepanemisen akti on merkitykseltään rikas. Se voi merkitä (muun ohella) erottamista, valtuuttamista tai tervetulotoivotusta. Sitä käytetään monissa yhteyksissä: konfirmaatiossa, synninpäästössä, parantamisessa ja ordinaatiossa. Toisaalta kätten päällepanemisella ja rukouksella tunnustetaan ja vahvistetaan Jumalan jo antama armolahja; toisaalta se tehdään täydelliseksi palveluksen työhön. Kätten päällepanemisen täsmällinen merkitys tai tarkoitus määräytyy siitä rukouksesta tai julistuksesta, joka sitä seuraa. Piispuuden ollessa kyseessä vihkiminen kätten päällepanemisella ja rukouksella merkitsee, että tehdään, mitä apostolit tekivät ja mitä kirkko on kautta aikojen tehnyt.
48	Piispan vihkimisessä merkki vaikuttaa neljällä tavalla. Ensiksi se todistaa kirkon luottamuksesta, että Jumala on uskollinen kansaansa kohtaan ja että Kristus on lupauksensa mukaan läsnä kirkossaan Pyhän Hengen voimassa. Toiseksi se ilmaisee kirkon pyrkimystä olla uskollinen Jumalan aloitteelle ja lahjalle, kun se elää jatkuvasti apostolisessa uskossa ja traditiossa. Kolmanneksi piispojen ryhmän osallistuminen kätten päällepanemiseen merkitsee, että he ja heidän kirkkonsa hyväksyvät uuden piispan ja siten kirkkojen katolisuuden. Neljänneksi se antaa viran ja sen toimivallan Jumalan tahdon ja säätämyksen mukaisesti. Näin piispa saa vihkimisaktissa merkin Jumalan hyväksymisestä ja pysyvän valtuutuksen johtaa hiippakuntaansa kaikkien kirkkojen yhteisessä uskossa ja apostolisessa elämässä.
49	Jatkuvuus, jota piispan virkaanvihkiminen merkitsee, ei voi olla irrallaan elämän ja todistuksen jatkuvuudesta siinä hiippakunnassa, johon hänet on kutsuttu. Nimenomaan niissä olosuhteissa, jotka vallitsevat meidän kirkoissamme, historiallisten piispanistuinten täyttämisessa ilmenevä jatkuvuus on enemmän kuin henkilökohtaista. Halu säilyttää hiippakunta- ja seurakuntarakenne pastoraalisessa elämässä ja virassa osoittaa, että kirkot haluavat jatkuvasti pitää yllä universaalikirkon virkaa sanan ja sakramenttien hoidossa.
D	Historiallinen piispuus merkkinä
50	Koko kirkko on merkki Jumalan valtakunnasta. Piispan virkaan vihkiminen on merkki Jumalan uskollisuudesta kirkkoaan kohtaan, erityisesti sen lähetystehtävän kaitsennassa. Piispan vihkiminen historiallisessa suksessiossa (so. pyrkimys säilyttää vihkimysten ketju ehyenä apostoleista asti) on myös merkki. Niin tehdessään kirkko antaa viestin, että se huolehtii koko elämänsä ja tehtävänsä jatkumisesta, ja vakuuttaa, että se haluaa ilmentää apostolien kirkon pysyviä tunnusmerkkejä. Jotta merkin tarkoitus tulisi selvästi ymmärretyksi, on tarpeen liittää vihkimisjumalanpalvelukseen kirkon uskon tunnustus ja kuvaus virasta, johon uusi piispa on kutsuttu. Tällä tavalla historiallisen piispallisen suksession merkki asettuu selvästi oikealle paikalleen Kristuksen evankeliumin jatkuvan julistamisen ja kirkon tehtävän yhteydessä.
51	Historiallisen piispanviran suksession merkin käyttö ei sellaisenaan takaa kirkon uskollisuutta apostolisen uskon, elämän ja tehtävän kaikille puolille. Historian kuluessa on ollut skismoja sellaisissakin kirkoissa, jotka ovat käyttäneet historiallisen suksession merkkiä. Merkki ei myöskään takaa piispan henkilökohtaista uskollisuutta. Siitä huolimatta merkin säilyttäminen on pysyvä kehotus uskollisuuteen ja ykseyteen, kutsu todistukseen ja tehtävään toteuttaa entistä täydellisemmin apostolien kirkon pysyviä tunnusmerkkejä.
52	Uskollisuutta koko kirkon apostoliselle kutsumukselle pitää voimassa useampi kuin yksi jatkuvuus. Sen vuoksi kirkko, joka on säilyttänyt piispallisen suksession merkin, on vapaa tunnustamaan piispanviran päteväksi sellaisellakin kirkossa, jossa joskus uskonpuhdistuksen aikaan piispan vihkijänä on ollut pappi tai presbyteeri. Samoin kirkko, jossa piispuus on säilynyt tällaisen vihkimyksen kautta, voi vapaasti osallistua vastavuoroisiin piispanvihkimyksiin sellaisen kirkon kanssa, joka on säilyttänyt vihkimysten ketjun ehjänä, ja ottaa käyttöön tämän merkin kieltämättä aikaisempaa apostolista jatkuvuuttaan.
53	Kirkkojemme ja virkojemme vastavuoroinen tunnustaminen tapahtuu teologisessa katsannossa ennen kuin kätten päällepanemisen merkkiä käytetään historiallisessa suksessiossa. Tämän merkin käyttöönotto ei sisällä moitetta virkoja kohtaan sellaisissa kirkoissa, jotka eivät ole aikaisemmin käyttäneet tätä merkkiä. Se on paremminkin keino tehdä kirkon ykseys ja jatkuvuus kaikkina aikoina ja kaikkialla näkyvämmäksi.
54	Siinä määrin kuin virkamme ovat olleet erossa, kaikilta kirkoiltamme on puuttunut jotakin siitä täyteydestä, jonka Jumala haluaa antaa kansalleen (Ef. 2:23 ja 3:17–19). Liittymällä yhteen ja saamalla palvelukseemme sovitetun ja vastavuoroisesti tunnustetun piispuuden kirkkomme ovat sekä uskollisempia kutsumukselleen että paremmin tietoisia uudistuksen tarpeestaan. Kun elämme yhdessä ja meillä on yhteiset virat sekä näkyvä läheinen ykseys, me vahvistumme jatkamaan Kristuksen tehtävää maailmassa.
E	Uusi vaihe
55	Edelläolevissa luvuissa kirjatulla yksimielisyydellä on kauaskantoinen luonne. Sen perusteella on ilmeistä, että me olemme saavuttaneet uuden vaiheen yhteisellä uskontiellämme. Me olemme olleet yhtä mieltä kirkon olemuksesta ja tarkoituksesta (Luku II), sen uskosta ja opista (Luku III), erityisesti koko kirkon apostolisuudesta, siinä olevasta apostolisesta virasta ja piispuudesta kirkon palvelijana (Luku IV).
56	Tämän yksimielisyyden perusteella me uskomme
		että meidän kirkkojemme pitäisi luottavaisesti tunnustaa toinen toisensa kirkoiksi ja solmia uudet suhteet keskenään;
		että kukin kirkko on kokonaisuutena säilyttänyt todistuksen palvelun aidon apostolisen suksession; (IV A);
		että kuhunkin kirkkoon on välittynyt apostolinen sanan ja sakramenttien virka rukouksen ja kätten päällepanemisen kautta; (IV B);
		että kukin kirkko on säilyttänyt järjestyneen piispallisen viran suksession pastoraalisessa elämässään, mikä tulee erityisesti ilmi piispojen vihkimisessä sekä historiallisten piispanistuinten kokemuksissa ja todistuksessa (IV C).
57	Kaiken tämän valossa me näemme, että on tullut aika, jolloin kaikki meidän kirkkomme voivat yhdessä tunnustaa historiallisen piispanviran suksession arvon ja käytön merkkinä (IV D). Tämä merkitsee, että ne kirkot, joissa tätä merkkiä ei ole johonkin aikaan ollut, ovat vapaita tunnustamaan merkin arvon ja niiden tulisi ottaa se käyttöön kieltämättä omaa apostolista jatkuvuuttaan. Tämä merkitsee myös, että kirkot, joissa merkki on ollut käytössä, ovat vapaita tunnustamaan piispanviran todellisuuden ja vahvistamaan apostolisen jatkuvuuden niissä kirkoissa, joissa piispallisen suksession merkki ei ole johonkin aikaan ollut käytössä.

Sisällysluettelo - Puheenjohtajien Esipuhe - Luku I - Luku II - Luku III - Luku IV - Luku V