PORVOON YHTEINEN JULKILAUSUMA

1 - TILANNEKATSAUS

A Uusia mahdollisuuksia
1 Jumalan armollisesta johdatuksesta anglikaanit ja luterilaiset kaikkialla maailmassa toteuttavat yhteistä lähetys- ja palvelutehtäväänsä ja huomaavat siinä, kuinka paljon heillä on yhteistä. Euroopassa kirkkomme ovat eläneet vuosisatoja lähekkäin mutta eri maissa. Jo pitemmän ajan ne ovat ylläpitäneet jäseniään varten toistensa maissa papinvirkoja, joiden merkitys kasvaa väestön liikkuvuuden lisääntyessä. Missä molemmat kirkkoperinteet elävät samalla alueella kuten Pohjois-Amerikassa ja Etelä- ja Itä-Afrikassa, ne ovat solmineet suhteita ja tehneet paikallisia sopimuksia. Samanaikaisesti Euroopan anglikaanit ja luterilaiset lähentyvät toisiaan, mikä vakuuttaa meidät siitä, että on tullut aika tutkia ja tarkistaa olemassaolevia sopimuksiamme.
2 Näitä sopimuksia, jotka mahdollistavat eri asteisen yhteyden, on toteutettu käytännössä vain osittain. Esimerkiksi Baltian maiden poliittinen tilanne esti niiden soveltamisen viidenkymmenen vuoden ajan vuodesta 1939 vuoteen 1989. Näissä sopimuksissa on suuria eroja, koska aikaisemmin anglikaanit tekivät eron eri luterilaisten kirkkojen välillä, pääasiassa historiallisen piispuuden perusteella. Pohjoismaiden ja Baltian kirkot ovat kuitenkin aina olleet ehtoollisyhteydessä.
3 Pohjoismaiden ja Baltian kirkot haluavat luoda hyvät suhteet Britannian ja Irlannin anglikaanisiin kirkkoihin, ei ainoastaan erillisinä kansallisina kirkkoina vaan myös kirkkoryhminä. Komissio iloitsee uusista siteistä Liettuan luterilaiseen kirkkoon. Se uskoo, että edessämme on nyt mahdollisuus uuteen sopimukseen, joka ei tee eroa kirkkojemme välillä.
4 Meitä rohkaisee tähän uskoon ilmeinen teologinen lähentyminen useissa anglikaanis-luterilaisissa keskusteluissa Edelleen Meissenin sopimuksen (The Meissen Common Statement) virallinen hyväksyminen Englannin kirkossa ja Saksan evankelisessa kirkossa osoittaa kasvavaa yhteisymmärrystä siitä, mitä kirkko on.
5 Anglikaaneja ja luterilaisia auttaa myös laajempi ekumeeninen lähentyminen, jonka ortodoksiset, roomalaiskatoliset ja protestanttiset kirkot ovat osaltaan saavuttaneet, kirkkoa, virkaa ja sakramentteja koskevassa opetuksessa. Tämä lähentyminen on auttanut meitä pääsemään eteenpäin ajatustavoista ja väärinkäsityksistä, jotka ovat estäneet anglikaanien ja luterilaisten ykseyspyrkimyksiä. Erityisen tärkeää on ymmärtää mysteeri, että kirkko on Kristuksen ruumis, pyhiinvaelluksella oleva Jumalan kansa, yhteys (koinonia), ja myös osallisuutta todistuksessa ja palveluksessa Jumalan tehtävään maailmassa. Tämä antaa oikeat puitteet tarkastella uudelleen kysymyksiä kirkon vihitystä virasta ja kaitsennasta (episkope).
6 Ennen kaikkea edessämme on nyt yhteinen haaste liittyä Jumalan lähetystehtävään maittemme ja maanosamme ihmisten keskellä ainutlaatuisten mahdollisuuksien aikana, joka on todellinen kairos.
B Yhteinen perustamme kirkkoina
7 Kaikkien kirkkojemme usko, jumalanpalvelus ja hengellinen elämä perustuvat apostolisen kirkon perintöön. Meillä on jatkuvuus kirkon patristisesta ja keskiaikaisesta kaudesta sekä suoraan että uskonpuhdistuksen ajan löytöjen kautta. Kukin meistä ymmärtää oman kirkkonsa olevan osa yhtä, pyhää, katolista Jeesuksen Kristuksen kirkkoa ja todellisesti osallinen koko Jumalan kansan apostolisesta tehtävästä. Meillä on yhteisinä läntisen kristikunnan liturginen perinne ja myös reformaation uskonvanhurskauden korostus, samoin sana ja sakramentit armonvälineinä. Kaikki tämä ilmenee tunnustuskirjoissamme ja liturgisissa teksteissämme ja se tunnustetaan yhä selvemmin sekä oleelliseksi siteeksi kirkkojemme välillä että meidän anniksemme laajemmalle ekumeeniselle liikkeelle.
8 Huolimatta maantieteellisistä etäisyyksistä sekä kielten, kultturien ja historiallisten vaiheiden eroista anglikaanisilla ja luterilaisilla kirkoilla Britannissa ja Irlannissa sekä Pohjoismaissa ja Baltiassa on paljon yhteistä; myös paljon yhteistä historiaa. Anglosaksiset ja kelttiläiset lähetyssaarnaajat esittivät merkittävää osaa pohjoisen Euroopan evankelioimisessa ja he perustivat muutamia Pohjoismaiden historiallisista piispanistuimista. Toisiaan seuraavien hiippakuntapiispojen katkeamaton todistus sekä pastoraalisen ja liturgisen elämän ylläpitäminen maittemme kaikissa katedraaleissa ja kirkoissa ovat voimakas ilmaus kristillisen elämän jatkumisesta kautta aikojen ja siitä yhteydestä, joka vallitsee Britannian ja Irlannin sekä pohjoisen Euroopan kirkkojen välillä.
9 Jokaisella kirkollamme on ollut merkittävä rooli oman maansa yhteiskunnallisessa ja hengellisessä kehityksessä. Olemme olleet tietoisia lähetys- ja palvelutehtävästämme maittemme kaikkia ihmisiä kohtaan. Useimmilla kirkoilla on ollut pastoraalinen ja toisinaan myös lakisääteinen vastuu väestön enemmistöstä. Tätä tehtävää hoidetaan yhä enemmän yhteistyössä toisten kirkkojen kanssa.
C Yhteinen tehtävämme tänään
10 Euroopan monet ideologiset, yhteiskunnalliset ja poliittiset muutokset antavat tänään kirkoillemme ja kansakunnillemme uusia tehtäviä ja mahdollisuuksia.
Näitä ovat:
  a Euroopan kansojen kasvava tietoisuus keskinäisestä riippuvuudestaan ja yhteisestä vastuustaan sekä tarpeesta korjata vääryydet, jotka ovat johtuneet Euroopan sodista monien vuosisatojen ajan mutta erityisesti 1900-luvulla ja jotka ovat koskettaneet koko maailmaa;
  b uudet mahdollisuudet – jotka ovat erityisen dramaattisia Baltiassa – evankelioimiseen, uudelleen evankelioimiseen ja pastoraaliseen työhön kaikissa maissamme, ja haaste asettaa kristillinen usko vastaukseksi sekä vallitsevalle käytännön materialismille että monien ihmisten tuntemalle kaipaukselle henkisiin arvoihin;
  c tarve vastata siihen tyhjiöön, joka on syntynyt monoliittisen poliittisen järjestelmän romahduksesta Itä-Euroopassa ja yhä pluralistisemmasta yhteiskuntamuodosta Britanniassa ja Irlannissa sekä Pohjoismaissa;
  d mahdollisuudet tehdä työtä rauhan, oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta, vähentää kuilua vauraiden ja köyhtyneiden sekä väärästä taloudellisesta riippuvuudesta kärsivien maiden välillä, ja puolustaa köyhien ja hylättyjen oikeuksia ja ihmisarvoa – tämä koskee erityisesti siirtolaisia, pakolaisia ja kansallisia vähemmistöjä;
  e ekokologinen väittely pohjoisen Euroopan maissa ja niiden välillä, mihin kirkot ovat alkaneet tuoda positiivista luomisen ja inkarnaation teologiaa, joka antaa pysyvän arvon maalle ja elämälle sen kaikissa muodoissa;
  f tarve keskusteluun ja ymmärtämykseen muita rotuja, kulttuureita ja uskonnollisia perinteitä edustavien ihmisten kanssa; he ovat kumppaneitamme ja kansalaisiamme uudessa Euroopassa.
11 Kaikki Euroopan suuret kirkot neuvottelevat nyt yhdessä näistä asioista, erityisesti seuratessaan tuloksia Euroopan ekumeenisesta yleiskokouksesta (Basel 1989), jonka järjestäjinä olivat Euroopan Kirkkojen Konferenssi (CEC) ja Euroopan katolisten piispainkokousten neuvosto (CCEE). Me pidämme tehtävänämme edistää tätä neuvotteluprosessia ja tukea aktiivisesti siitä nousevia aloitteita. Kun pyrimme yhdessä todistamaan ja palvelemaan, me rakennamme sen ykseyden varaan, joka meillä jo on, ja edistämme syvempää ykseyttä, joka on vielä edessäpäin.
12 Laajemmissa yhteyksissään Luterilaisessa maailmanliitossa ja anglikaanisessa yhteisössä kirkkomme ovat tulleet tietoisiksi välttämättömyydestä kohdata ongelmia ja tarttua tehtäviin maailmanlaajuisesti.
13 Kaikkien niiden kysymysten edessä, jotka nousevat yhteisestä tehtävästämme tänään, kirkkomme ovat kutsutut yhdessä julistamaan velvollisuutta palvella sekä koko maailmaa että niitä yhteiskuntia, joissa ne elävät. Samoin ne on kutsuttu yhdessä julistamaan uskosta nousevaa kristillistä toivoa, joka antaa mielekkyyden elää epävarmuuden leimaamissa oloissa. Edelleen ne on kutsuttu yhdessä julistamaan Jumalan parantavaa rakkautta ja sovitusta yhteisöissä, joita haavoittavat vaino, sorto ja epäoikeudenmukaisuus. Tämä yhteinen julistus sanassa ja sakramentissa ilmentää salaisuutta, joka on Jumalan rakkaudessa, Jumalan läsnäolossa ja Jumalan valtakunnassa.

Sisällysluettelo - Puheenjohtajien Esipuhe - Luku I - Luku II - Luku III - Luku IV - Luku V

 
 
© The Porvoo Churches 2004 | Webmaster | Top of pages