| A |
Uusia mahdollisuuksia |
| 1 |
Jumalan armollisesta johdatuksesta anglikaanit ja luterilaiset
kaikkialla maailmassa toteuttavat yhteistä lähetys- ja palvelutehtäväänsä
ja huomaavat siinä, kuinka paljon heillä on yhteistä.
Euroopassa kirkkomme ovat eläneet vuosisatoja lähekkäin
mutta eri maissa. Jo pitemmän ajan ne ovat ylläpitäneet
jäseniään varten toistensa maissa papinvirkoja, joiden
merkitys kasvaa väestön liikkuvuuden lisääntyessä.
Missä molemmat kirkkoperinteet elävät samalla alueella
kuten Pohjois-Amerikassa ja Etelä- ja Itä-Afrikassa, ne
ovat solmineet suhteita ja tehneet paikallisia sopimuksia. Samanaikaisesti
Euroopan anglikaanit ja luterilaiset lähentyvät toisiaan,
mikä vakuuttaa meidät siitä, että on tullut aika
tutkia ja tarkistaa olemassaolevia sopimuksiamme. |
| 2 |
Näitä sopimuksia, jotka mahdollistavat eri
asteisen yhteyden, on toteutettu käytännössä vain
osittain. Esimerkiksi Baltian maiden poliittinen tilanne esti niiden
soveltamisen viidenkymmenen vuoden ajan vuodesta 1939 vuoteen 1989.
Näissä sopimuksissa on suuria eroja, koska aikaisemmin anglikaanit
tekivät eron eri luterilaisten kirkkojen välillä, pääasiassa
historiallisen piispuuden perusteella. Pohjoismaiden ja Baltian kirkot
ovat kuitenkin aina olleet ehtoollisyhteydessä. |
| 3 |
Pohjoismaiden ja Baltian kirkot haluavat luoda hyvät
suhteet Britannian ja Irlannin anglikaanisiin kirkkoihin, ei ainoastaan
erillisinä kansallisina kirkkoina vaan myös kirkkoryhminä.
Komissio iloitsee uusista siteistä Liettuan luterilaiseen kirkkoon.
Se uskoo, että edessämme on nyt mahdollisuus uuteen sopimukseen,
joka ei tee eroa kirkkojemme välillä. |
| 4 |
Meitä rohkaisee tähän uskoon ilmeinen
teologinen lähentyminen useissa anglikaanis-luterilaisissa keskusteluissa
Edelleen Meissenin sopimuksen (The Meissen Common Statement) virallinen
hyväksyminen Englannin kirkossa ja Saksan evankelisessa kirkossa
osoittaa kasvavaa yhteisymmärrystä siitä, mitä
kirkko on. |
| 5 |
Anglikaaneja ja luterilaisia auttaa myös laajempi
ekumeeninen lähentyminen, jonka ortodoksiset, roomalaiskatoliset
ja protestanttiset kirkot ovat osaltaan saavuttaneet, kirkkoa, virkaa
ja sakramentteja koskevassa opetuksessa. Tämä lähentyminen
on auttanut meitä pääsemään eteenpäin
ajatustavoista ja väärinkäsityksistä, jotka ovat
estäneet anglikaanien ja luterilaisten ykseyspyrkimyksiä.
Erityisen tärkeää on ymmärtää mysteeri,
että kirkko on Kristuksen ruumis, pyhiinvaelluksella oleva Jumalan
kansa, yhteys (koinonia), ja myös osallisuutta todistuksessa
ja palveluksessa Jumalan tehtävään maailmassa. Tämä
antaa oikeat puitteet tarkastella uudelleen kysymyksiä kirkon
vihitystä virasta ja kaitsennasta (episkope). |
| 6 |
Ennen kaikkea edessämme on nyt yhteinen haaste
liittyä Jumalan lähetystehtävään maittemme
ja maanosamme ihmisten keskellä ainutlaatuisten mahdollisuuksien
aikana, joka on todellinen kairos. |
| B |
Yhteinen perustamme kirkkoina |
| 7 |
Kaikkien kirkkojemme usko, jumalanpalvelus ja hengellinen
elämä perustuvat apostolisen kirkon perintöön.
Meillä on jatkuvuus kirkon patristisesta ja keskiaikaisesta kaudesta
sekä suoraan että uskonpuhdistuksen ajan löytöjen
kautta. Kukin meistä ymmärtää oman kirkkonsa olevan
osa yhtä, pyhää, katolista Jeesuksen Kristuksen kirkkoa
ja todellisesti osallinen koko Jumalan kansan apostolisesta tehtävästä.
Meillä on yhteisinä läntisen kristikunnan liturginen
perinne ja myös reformaation uskonvanhurskauden korostus, samoin
sana ja sakramentit armonvälineinä. Kaikki tämä
ilmenee tunnustuskirjoissamme ja liturgisissa teksteissämme ja
se tunnustetaan yhä selvemmin sekä oleelliseksi siteeksi
kirkkojemme välillä että meidän anniksemme laajemmalle
ekumeeniselle liikkeelle. |
| 8 |
Huolimatta maantieteellisistä etäisyyksistä
sekä kielten, kultturien ja historiallisten vaiheiden eroista
anglikaanisilla ja luterilaisilla kirkoilla Britannissa ja Irlannissa
sekä Pohjoismaissa ja Baltiassa on paljon yhteistä; myös
paljon yhteistä historiaa. Anglosaksiset ja kelttiläiset
lähetyssaarnaajat esittivät merkittävää osaa
pohjoisen Euroopan evankelioimisessa ja he perustivat muutamia Pohjoismaiden
historiallisista piispanistuimista. Toisiaan seuraavien hiippakuntapiispojen
katkeamaton todistus sekä pastoraalisen ja liturgisen elämän
ylläpitäminen maittemme kaikissa katedraaleissa ja kirkoissa
ovat voimakas ilmaus kristillisen elämän jatkumisesta kautta
aikojen ja siitä yhteydestä, joka vallitsee Britannian ja
Irlannin sekä pohjoisen Euroopan kirkkojen välillä. |
| 9 |
Jokaisella kirkollamme on ollut merkittävä
rooli oman maansa yhteiskunnallisessa ja hengellisessä kehityksessä.
Olemme olleet tietoisia lähetys- ja palvelutehtävästämme
maittemme kaikkia ihmisiä kohtaan. Useimmilla kirkoilla on ollut
pastoraalinen ja toisinaan myös lakisääteinen vastuu
väestön enemmistöstä. Tätä tehtävää
hoidetaan yhä enemmän yhteistyössä toisten kirkkojen
kanssa. |
| C |
Yhteinen tehtävämme tänään |
| 10 |
Euroopan monet ideologiset, yhteiskunnalliset ja poliittiset
muutokset antavat tänään kirkoillemme ja kansakunnillemme
uusia tehtäviä ja mahdollisuuksia.
Näitä ovat: |
| |
a |
Euroopan kansojen kasvava tietoisuus keskinäisestä riippuvuudestaan
ja yhteisestä vastuustaan sekä tarpeesta korjata vääryydet,
jotka ovat johtuneet Euroopan sodista monien vuosisatojen ajan mutta
erityisesti 1900-luvulla ja jotka ovat koskettaneet koko maailmaa; |
| |
b |
uudet mahdollisuudet – jotka ovat erityisen dramaattisia Baltiassa
– evankelioimiseen, uudelleen evankelioimiseen ja pastoraaliseen
työhön kaikissa maissamme, ja haaste asettaa kristillinen
usko vastaukseksi sekä vallitsevalle käytännön
materialismille että monien ihmisten tuntemalle kaipaukselle
henkisiin arvoihin; |
| |
c |
tarve vastata siihen tyhjiöön, joka on syntynyt monoliittisen
poliittisen järjestelmän romahduksesta Itä-Euroopassa
ja yhä pluralistisemmasta yhteiskuntamuodosta Britanniassa ja
Irlannissa sekä Pohjoismaissa; |
| |
d |
mahdollisuudet tehdä työtä rauhan, oikeudenmukaisuuden
ja ihmisoikeuksien puolesta, vähentää kuilua vauraiden
ja köyhtyneiden sekä väärästä taloudellisesta
riippuvuudesta kärsivien maiden välillä, ja puolustaa
köyhien ja hylättyjen oikeuksia ja ihmisarvoa – tämä
koskee erityisesti siirtolaisia, pakolaisia ja kansallisia vähemmistöjä; |
| |
e |
ekokologinen väittely pohjoisen Euroopan maissa ja niiden välillä,
mihin kirkot ovat alkaneet tuoda positiivista luomisen ja inkarnaation
teologiaa, joka antaa pysyvän arvon maalle ja elämälle
sen kaikissa muodoissa; |
| |
f |
tarve keskusteluun ja ymmärtämykseen muita rotuja, kulttuureita
ja uskonnollisia perinteitä edustavien ihmisten kanssa; he ovat
kumppaneitamme ja kansalaisiamme uudessa Euroopassa. |
| 11 |
Kaikki Euroopan suuret kirkot neuvottelevat nyt yhdessä
näistä asioista, erityisesti seuratessaan tuloksia Euroopan
ekumeenisesta yleiskokouksesta (Basel 1989), jonka järjestäjinä
olivat Euroopan Kirkkojen Konferenssi (CEC) ja Euroopan katolisten
piispainkokousten neuvosto (CCEE). Me pidämme tehtävänämme
edistää tätä neuvotteluprosessia ja tukea aktiivisesti
siitä nousevia aloitteita. Kun pyrimme yhdessä todistamaan
ja palvelemaan, me rakennamme sen ykseyden varaan, joka meillä
jo on, ja edistämme syvempää ykseyttä, joka on
vielä edessäpäin. |
| 12 |
Laajemmissa yhteyksissään Luterilaisessa maailmanliitossa
ja anglikaanisessa yhteisössä kirkkomme ovat tulleet tietoisiksi
välttämättömyydestä kohdata ongelmia ja tarttua
tehtäviin maailmanlaajuisesti. |
| 13 |
Kaikkien niiden kysymysten edessä, jotka nousevat
yhteisestä tehtävästämme tänään,
kirkkomme ovat kutsutut yhdessä julistamaan velvollisuutta palvella
sekä koko maailmaa että niitä yhteiskuntia, joissa
ne elävät. Samoin ne on kutsuttu yhdessä julistamaan
uskosta nousevaa kristillistä toivoa, joka antaa mielekkyyden
elää epävarmuuden leimaamissa oloissa. Edelleen ne
on kutsuttu yhdessä julistamaan Jumalan parantavaa rakkautta
ja sovitusta yhteisöissä, joita haavoittavat vaino, sorto
ja epäoikeudenmukaisuus. Tämä yhteinen julistus sanassa
ja sakramentissa ilmentää salaisuutta, joka on Jumalan rakkaudessa,
Jumalan läsnäolossa ja Jumalan valtakunnassa. |